Aloin tonkimaan vanhoja maalauksia laatikoista ja tämmöisiä sieltä löytyi.
torstai 18. kesäkuuta 2015
keskiviikko 17. kesäkuuta 2015
Mlp kunnostus lotti.(Tootie Tails, Ringlets, Bubbles, Cherries Jubilee)
Jonkun aikaa sitten facebookin ponikeräilijöiden ryhmässä ostin lotin kunnostettavia poneja. Yleensä ostan poneja huutonetistä, nykyään tosin harvemmin, koska postimaksut kallistui. Tuntuu tyhmältä ostaa esim 6e maksava poni ja maksaa postareita 7.90. Siksi metsästän jos sattuisi löytymään poneja Turusta, että voin noutaa postin sijasta. Aika harvoin sattuu niitä kuitenkaan Turusta löytymään. 2 kertaa olen vasta noutanut. En mää postia oo ihan kokonaan hyljännyt, jos sattuu samalla myyjällä olemaan useampi poni jonka tahdon, voin ostaa usean ponin yhdellä maksulla. (sitten kun oon rahoissani) Ajattelin myös kokeilla ebayta jossain kohtaa. Sieltä ainakin on varaa mistä valita.
Tämä on siis viiden ponin lotti, joista 3 huonokuntoista.
Tootie Tailsilta on leikattu harja ihan lyhyeksi. Muutoin hyvässä kunnossa. En ala harjalle mitään tekemään. Pidän tän kokoelmahyllyssä, mutta voin hyvällä omallatunnolla antaa välillä lasten leikkeihin. Semmosia ponejakin on hyvä olla jotka on kokoelmahyllyssä, mutta jotka ovat vähän nuhjuisia, että ei haittaa vaikka lapset niillä leikkiskin. Sama pätee jos omistan jotakin ponia 2 samanlaista, niistä huonompi kuntoista voin välillä lainata leikkiin. (pysyy lapsillakin mielenkiinto yllä, kun ne eivät kokoajan ole saatavilla.)
Ringlets: pää irrallaan, mekanismi ei toimi, harjaa saksittu, tussin jälkiä ympäri kehoa. Pään liimaan paikoilleen ja kokeilen tusseihin tekniikoita joista olen lukenut olevan apua mm: aurinko ja aknevoide. Saas nähdä.. En oo ikinä vaalentanu tusseja poneista pois, enkä esim: uusinu karvaa. Oon niin uusi harrastelija.
Cherries Jubilee: Hyvässä kunnossa ja niin kaunis.
Lisäksi lotissa oli myös Confetti (shy pose) pää leikattuna irti. Tälle liimaan pään jonka jälkeen pääsee toisen Confettin (joka sekin shy pose) viereen seisomaan.
HUOM: PONIEN TIEDOT KOPIOITU MYRSKYTTÄREN BLOGISTA, JOSSA PALJON,PALJON TIETOA PONEISTA.

TOOTIE TAILS
Julkaisuvuosi:
Year
8 (1989-90) Sarja: Tropical Ponies Ikä ja laji: Aikuinen maaponi Sukupuoli: Tamma Symboli(t): Pinkki/vihreä ananas ja ananasviipale Arvo: 5-10 e |
Cherries Jubilee: Hyvässä kunnossa ja niin kaunis.
Lisäksi lotissa oli myös Confetti (shy pose) pää leikattuna irti. Tälle liimaan pään jonka jälkeen pääsee toisen Confettin (joka sekin shy pose) viereen seisomaan.
HUOM: PONIEN TIEDOT KOPIOITU MYRSKYTTÄREN BLOGISTA, JOSSA PALJON,PALJON TIETOA PONEISTA.
Söpöt kokoset ja muita kirppisjuttuja.
Eiliseltä kirpparireissulta tarttui mukaan kivoja juttuja! nimittäin kokoset palikoita (atomi-palikat)
Näitä oli mun lapsuudessa ja oon näistä todella innoissani. pussillinen 0.50e. Oon muutenki innostunu näistä retroleluista jos ne näyttää kivalta mun silmään ja retro jutuista ylipäätään mm: sisustuksessa. En halua, että aivan kaikki on retroa, mutta sopivassa määrin se tuo kivaa piristystä.

Lopuksi pari ''retro'' ''matkalaukkua'' 1e kpl. Näissä voi säilyttää vaikkapa mausteita. |
lauantai 13. kesäkuuta 2015
Kukka kuvia
Kevät/alkukesä on mun mielestä parasta aikaa vuodessa mutta silti mää oon jotenki tehoton? Eikä mulla oo niin hienoa, kun talvella luulin, että tulee olemaan. Tää ei oo eka kerta ku näin käy.
Oon todellakin luonto ihminen ja luonnossa mulla onkin aina paras olla. Keväinen luonto on paras, koska sillon kaikki on vasta herännyttä, eikä semmosta kellastunutta ja kukatonta. En voi kuitenkaan olla koko aikaa ulkona ja luonnossa.. oon vaan jotenkin niin tehoton näinä aikoina. Viimeset ajat ku ois pitäny käyttää ''rantakuntoon'' pääsyyn mut en mä jaksanu/jaksa. Oon lukenu et tämmönen on tosi yleistä. Musta tuntuu, että oon tehokkaimmillani ehkä Syksyllä ja sit loppu talvesta, silti kevät on paras vuodenaika, luonnon takia. Tietty myös sen, että ei tarvi pukee nii älyttömästi, että tarkenee! Ens vuonna alotan rantakuntoon pyrkimisen sit vaikka kuukautta aikasemmin. Ei mulla nytkään oo tarkotus vaa lysähtää ja lösähtää mut mihinkään hulluun salirääkkiin mulla ei nyt oo tehoja. Kesässä on onnkesi se hyvä puoli, että voi ottaa kaikki luontopolut käyttöön ja niin oon tehnytkin. Tänään ois tarkotus taas käydä joku luontopolku kiertämässä. Ei mun mielestä muutenkaan pidä liikaa pakottaa, muuten menee into koko touhusta. Tärkeetä on, että liikkuu. Ei sillä muodolla ole niin väliä. Kesän mä aattelin kävellä luonnossa (pitkiäkin matkoja) ja uida. Käydään myös Kalajoen seikkalilupuistossa kiipeilemässä. Oon kiinnostunu kiipeilemisestä ja kaikesta tollasesta extreme-urheilusta.
Suosittelen muuten kaikille lämpimästi Turun yliopiston kasvitieteellistä puutarhaa. Sain facebookissa kukkahaasteen ja kävin vähän kuvailemassa siellä pihalla. Siellä on pihallakin aivan ihanat puutarhat, mutta sisälle kun menee niin pääsee hetkeksi trooppisiin maihin. Pihalla kiertely on ilmasta mutta sisälle pääsymaksu on 6e aikuselta eli aika vähän siihen nähen, että miten ihanaa siellä on! Etenkin talvella sinne kannattaa mennä. Ihana piristysruiske ankean talven keskelle jos on tunne, että ulkomaille on päästävä, mutta rahaa ei ole! :)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. :)

torstai 11. kesäkuuta 2015
My little pony esineitä. + Night in Twin Peaks
Kerään tietysti myös kaikenlaista poni krääsää (g1) Kuvasta puuttuu ainakin tarravihko ja ponien rakennukset.
Kävin tänään siellä kirpparilla ja eihän sieltä mitään poni juttuja mukaan tarttunu, mutta positiivista on se, että siellä näky ees jotain mikä sekin on suht harvinaista! mm: jotain uudempaa lajia oleva mlp kirja joka oli ihan hajalla ja g3 mlp jonka mukana tuli joku systeemi hässäkkä ja tällä oli hintaa 8e joten jäi ostamatta, jos ois ollu g1 ni oisin ostanu. Mulla on tarkkaa, että en maksa mistään muista ku g1 poneista ja poni jutuista yli viittä euroa. Joskus on löytyny joku pussi jossa on useita poneja esim g3 ja g2 semmosesta oon voinu maksaa vähän enemmän.
Night in Twin Peaks
Unohin kokonaan kertoa, että miten se Twin Peaks reissu meni.
Seinillä oli upeita tauluja Twin Peaks henkeen, niitä etenkin tykkäsin ihailla. Musat esityksessä oli mielettömät! kylmiä väreitä koko ajan. Näytelmäkin oli ihan hyvä, mutta ei täydellinen. En päässy ihan täysiä Twin Peaks tunnelmaan kaikissa kohtauksissa. Joissan näyttelijöissä ei ollut tarpeeksi samaa näköä ohjelman hahmojen kanssa jne. Tykkäsin kuitenkin.
Minäkin pääsin lavalle, tosin vasta esityksen jälkeen :D Annan kokemukselle arvosanan: 8½
My little pony kokoelma 11.6.2015
Otin ponit esiin hyllylle, koska pelkään niiden sairastuvan syöpään ja menevän huonoihin asentoihin jos ne ovat kaikki lytyssä laatikossa. Tää alkaa jo pikkuhiljaa näyttämään keräilijän kokoelmalta. Nyt pysyn myös paremmin kärryllä siitä, että mitkä ponit jo omistan, koska ne ovat kokoajan näkyvillä ja voin ihailla niitä jatkuvasti.
OI ETTÄ! muutama päivä sitten kirpparilla tuli vastaan koreja joista yksi oli täynnä pelkkiä g1 poneja ja yhdessä g3 ja g2 poneja. Mun sydän pomppas kurkkuun sen näyn nähdessäni! Ostin sieltä 4 g1 ponia. (jotka siis ehdottomasti ovat mun suosikkeja) Tuntui kyllä hiukan pahalta jättää sinne niin monta ihanaa mutta minkäs teen kun en ole kovin rikas. Myöhemmin facebookin poni ryhmässä kuulin, että joku oli vaihdellut siellä ponien hintalappuja kalliimmista, halvimpiin ja myös varastellut ja siksi ponit eivät enää ole siellä myynissä. :/ Niin rasittavaa!
Nämä ponit sieltä ostin:
Näistä neljästä mun suosikiksi osottautui Tickle. Nyt lähden kirpparille ponien toivossa joka on typerää, koska se on niin äärettömän harvinaista että niitä löytyy! sitten joudun vähän pettyneenä talsimaan kotiin. :D

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015
Kuhankuonossa
Suomen luonnossa vaeltaminen on parasta terapiaa. Suosittelen lämpimästi kaikille. Kuhankuonon maisemat, maastot ja tuoksut ovat todella terapeuttisia ja voimaannuttavia. Kiersimme siellä Savojärven kierroksen (6km) joka oli suurimmaksi osaksi pitkospuita ja suota. Mieletöntä siis! Kuvissa : Suovillaa ja Suopursua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)